Opiskelijoiden kertomaa:
”Tämä tarina ei mennyt ollenkaan niin kun vielä vuoden vaihteessa 2017-2018 suunnittelin. Ajattelin valmistua nopeasti sairaanhoitajaksi ja hakeutua töihin valtion omistamaan Niuvanniemen oikeuspsykiatriseen sairaalaan tai Julkulaan, joka on kunnallinen psykiatrinen sairaala Kuopiossa. Mutta kohtalolla oli minulle muuta tarjottavaa. Facebookissa vastaan tuli Oulun akukoulun ilmoitus kiinalaisen lääketieteen opinnoista. Se oli jo alkanut ja ai että harmitti, kuitenkin onneksi pääsin jälki-ilmoittautuneena mukaan joukkoon tummaan.
Opiskeluaika on ollut antoisa ja olen saanut sen, minkä halusin nähdä: Kiinalaisesta lääketieteestä voi olla kulkemaan koululääketieteen rinnalle; täydentämään ja kulkemaan käsi kädessä, ei asettua vastakkain joko-tai-tyyppiseksi valinnaksi. Siitä voi olla myös auttamaan silloin, kun kaikki koululääketieteen keinot on käyty läpi tehoamattomina.
Ja ajattelen, että ihmisen elämän lopputaipaleella, saattohoitovaiheessa, kiinalaisen lääketieteen hoidot voivat olla juuri se, millä saadaan ihmiselle arvokas ja kustannustehokas loppu elämä, sekä ennen kaikkea hyvä kuolema. Psykiatrian alalla näen valtavia mahdollisuuksia, ainut ongelma on tällä hetkellä se, että harva työpaikka hyväksyy hoitojen käytön työajalla ja asiakkaille ei saa myydä palveluja. Oma työpaikkani tällä hetkellä suhtautuu myötämielisesti hoitojen antamiseen työajalla, kun muulta toiminnalta jää aikaa ja kun asiakkaat haluavat. Ja he haluavat. Ja hoitojenteho on huomattu.
Aion jatkaa työssäni ja samalla käynnistellä yritystoimintaa omalla Acua Sinulle hoitolalla/klinikalla. Aikomuksena aluksi on tehdä hoitoja kuluttaja-asiakkaille sekä myydä yrityksille tyky-päiviin ohjelmaa ja ehkä verkostua muiden alueemme hyvinvointipalvelujen tuottajien kanssa. Suuri haave ja tulevaisuuden mahdollisuus on se, että yhdistän kuntoutuksen, greencaren, kiinalaisen lääketieteen ja koululääketieteen suunnattuna päihteiden käyttäjille ja mielenterveyskuntoutujille.
Ihana oli tämä opintojen alkutaival, jossa jokainen askel on ollut ottamisen arvoinen.”
Leena Leskinen, sairaanhoitaja, akupainantahoitaja