Maaret Markus
Ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi ja terveys sekä se, miten itse voimme edistää hyvinvointiamme, on mielestäni äärettömän kiehtovaa. Siksi olen halunnut omistautua hyvinvointiyrittäjän polulle ja kehittyä työssäni niin hyväksi kuin suinkin mahdollista.
Ensimmäiset askeleet urallani hyvinvointiyrittäjänä otin 1980-luvulla aloittaessani Marja Entrich -kosmetiikkayhtiön jälleenmyyjänä. Pian sen jälkeen perehdyin taijiin ja aloitin lajin ohjaajana.
Seuraava askel oli hierontaterapeutin tutkinnon suorittaminen vuonna 1992 Luontaislääketieteen Instituutissa Kaironissa, ja jo seuraavana vuonna aloitin oman hoitolatoiminnan Oulussa.
Olen jatkanut kouluttautumista läpi koko urani, sillä tällä alalla ei ole koskaan valmis! Vuonna 2013 valmistuin akupunktiohoitajaksi ja suoritin koulutetun hierojan näyttötutkinnon sekä erikoisammattitutkinnon erikoistuen kivun hoitoon. Hoitoalan opintojen lisäksi olen suorittanut FMBA-tutkinnon johtamistaidosta, ensimmäisten eurooppalaisten naisten joukossa. Vuonna 2016 valmmistuin fytoterapeutiksi Frantsilan koulutuskeskusesta Virpi Raipala-Cormierin opastuksella.
